Kesä täynnä hulinaa.
Torppa kiintopisteenä.
Hiljaisen talven jälkeen hämmentää.
Torpan ohi vilisee autoja.
Kesämökkiläiset heiluttavat ohiajaessaan.
Olen oppinut väistämään
vastaantulijoita kotitiellä.
Ylpeä siitä.
Sinä maanantaina reisilihakseni
olivat betonia,
kävelyni spagettia.
Utuisen romanttinen kuva ensiretkestäni
saaristolaistansseihin heitti kuperkeikan.
Onneksi en sentään sortunut
korkokenkiin tai kampaukseen.
Fiksu olisi meikannut vasta perillä,
rannassa.
Että kehtasinkin ajatella
kuvaavani niillä laineilla.
Enhän minä tiennyt,
kuinka aallot voivat hakata veneenpohjaa,
ja sitäkautta koko naista.
Lensin keulapenkiltä kaaressa veneen pohjalle,
häntäluuni huusi.
Rakkaani toppuutteli seisomaan
ja pitämään köydestä kiinni.
Uskoni loppui hetkeksi.
Kärvistelin veneenpohjalla istuen,
kunnes takamukseni oli
saanut riittävästi tuta
aaltojen vähemmän
hellästä kosketuksesta.
Siinä sitten seisoa tönotin kahareisin
ja pidin kiinni köydestä,
kädet krampaten .
Hämärä muistikuva vesihiihdosta auttoi.
Laiturilla huokaisin syvään.
Päätin olla jännittämättä paluuta.
Kuoriuduin toppavarustuksistani.
Viis pärskeisiin jääneistä meikeistä!
Tennarit ja villapaita voittavat toisinaan kesämekon.
Tällä menolla omaan vielä huikeat jalkalihakset.
Torpalla kesä on kaunis.
Siellä sun täällä kukkii.
Rapsutan rikkaruohoja, kun jaksan.
Säilömisvimma on iskenyt.
Mietin vakavasti,
mihin voisin kätkeä erillisen pakastimen.
Se ei ehkä näyttäsi hyvältä sängyn vieressä.
Kartoitan tätä rannikkoa.
Olen ulkomaalainen.
Bromarf.
Haluaisin nähdä lähempää nuo merimetsot.
Tämä paikka on kuin
vieras maailma.
Varovasti tutustun.
Hän kertoo elämästään täällä.
Yritän eläytyä.
Millaista kaikki on silloin,
kun sydäntalvena viima puskee...
Saaristolaisten on pakko olla eri rotua.
Kestäisikö hämäläistyttö
todellakin täällä...
Kuka oli B ja kuka S?
He rakastivat toisiaan,
mutta milloin....
Tahtoisin kaivertaa nimeni tänne.
"Keskellä metsää", tienvarressa
on pöytiä täynnä perunoita, yrttejä, leipää, kukkia...
Ota mitä tarvitset, maksa lippaaseen.
Kun savustusuuni ei
olekaan se pieni peltinen laatikko.
Tiedän nyt hiukan enemmän savustuksesta.
Se onkin taiteenlaji enemmän kuin uskoin.
Uskon myös erottavani
nyt sumpun ja katiskan toisistaan.
Juhannus. Mittumaari.
Midsommar. Midsummer
Ensimmäistä kertaa näin
juhannussalon pystytyksen.
Kantele soi ja yritin laulaa ruotsiksi.
Kuin kannustukseksi soittivat
myös Runebergin Lähteellä.
Tuli hiukan ikävä Ruovedelle, lapsuuteeni.
Kaalipeltojen poikki järvenrantaan.
Hiukan enemmän omillani.
Meitä on monta,
ja ainoastaan minä puhun
huonoa ruotsia.
Kieltämättä ajatukseni
omaksua toinen kotimainen uudelleen
ei ole edennyt haaveideni mukaan.
Heitänkö kintaat tiskiin,
vai aloitanko virallisen opiskelun.
Kaksikielinen suhde haastaa.
Snapsilauluista puhumattakaan.
Kesäyössä kotiin, torpalle.
Mieli täynnä hyvää.
Mieleni kartta laajenee.
Sadepäivinä piirrän ja
kirjoitan uudet kuvani talteen.
