Jälkiä lumessa & ääniä

Pienten tyttöjen jalanjäljet
lauantailta näkyvät vielä pihallani.

Juoksemista kallioille ja takaisin;
katselen noita jälkiä vieläkin nyt
maanantaina.
Ne tekevät minut iloiseksi.

Jälkiä.
Tutkin jälkiä päivittäin.
Viime yönä jänis oli käynyt nurkilla.
Toissa yönä yksinäinen peura.

Haluan oppia tunnistamaan kaikki jäljet.

Omani tekivät eilen outoja,
kun vedin perässäni Ikean sinistä kassia.
Se oli täynnä polttopuita.

Viime viikolla tein pienen polun.
Umpihangessa tarvoin merenrantaan.
Hiljaista. Kaunista.
Vahvaa.
Pysähtyneet ajatukseni töiden ääreltä,
lähtivät käyntiin lihasvoimalla.

Olen koukussa kauneuteen ympärilläni.
Vai olenko koukussa kauneuteen,
jota minulla on aikaa katsella...

~~~~

Ei ystäväni, en muuttanut
tänne hevosten tähden.
Kysymys, jonka kuulin viime viikolla;
vastaan siihen nyt.
Lue näitä rivejä.

Hengitän täällä isommin.
Tämä on aika,
jonka tarvitsen.
Aika, jota en tiennyt tarvitsevani.
Aika, jonka pituutta en tiedä.

JOS. Jos jokin täällä

on mutkikkaampaa.

Se on sosiaalisuus.

Kun on tottunut huutelemaan

päivittäiset kuulemiset naapureille

ikkunasta;

ei välttämättä tiedä,

miten saman voi tehdä,

jos ystävä asuu kymmenen

kilometrin päässä,

toisella puolella pitäjää.

Olen varovainen.

Suojelen omaa aikaani,

omaa pesääni.

Olen varovainen,

kunnioitan aikaasi,

sinun pesääsi.

Peurat tulevat iltaisin

sinisellä hetkellä.

Ne pelkäävät minua, vielä.

Sinä, ystäväni, joka kysyit,

pelkäänkö täällä. 

Ei, en pelkää.

Kuuntelen yöllä pihassani tähtiä,

 ja jos oikein pinnistän näen peurat.

Rutiinit & rytmi

Kuukausi Deijassa tuli täyteen; nyt mennään jo toista.

Olen ollut hukassa rytmistä; tavallisesta arjesta.
Rutiinit täällä ovat vielä vähän hakusessa.
Hermostutti.

Sitten oivalsin, että
tämähän on tilaisuus.

Voin muokata koko elämäni täysin uusiksi.
Aika hurja ajatus sinänsä.

Olen varovainen.
Vain pieniä askelia yksittäin.

Ennen muuttoa tänne suunnittelin vaikka mitä.
Kuinka aktiiviseksi heittäytyisinkään.
Nyt en enää tiedä.

Minimoin.
En täytä kalenteriani.
En juokse päiviäni läpi.
Jätän ajatuksille tilaa.

~~~~~~

Kävin eilen Isolla Kirkolla ensi kertaa muuttoni jälkeen.
Muutaman tunnin käynti, ja kaipasin takaisin.

Opin käyttämään paikallista taksia.
Se kannattaa tilata etukäteen.
Tuntuu kuin olisin saanut uuden
tukihenkilön verkostooni täällä; taksikuskin.

Tunne, jota en Helsingissä olisi tavoittanut.

Jään tuijottamaan ikkunasta ulos.
Hitaasti laskeutuva lumi metsänreunaa vasten.
Meditoin.

K K K

Kengät, kalenteri ja kävely.

Tarvitsen kengät, järkevät ja piikeillä varustetut.
Kun liukkaus valtaa tiet, olen kuin 90-vuotias mummo,
lähes ryömin eteenpäin.
Kengät antavat vapautta.
Pääsen pidemmälle.

Nauraen katselen talvinilkkureitani,
joissa on viiden sentin korko.
Ne pölyttyvät.

Kaupunkilaisminäni on mieltynyt kalentereihin.
Tuntuu hyvältä suunnitella vaikkapa
tuleva viikko eteenpäin.

Nyt kalenterini on hukassa;
ihan fyysisestikin.

Kaupunkilaisystävieni kanssa sovin
tapaamiset ajoissa.
Täällä monet elävät päivässä,
jopa hetkessä.
Se hiukan hämmentää minua.
en osaa sitä itse.

Voiko oppia elämään hetkessä
ennenkuin oppii elämään päivässä?

Onko turvallisuutta se,
että tietää eilen, mitä tänään tapahtuu?

Entä jos rytmittäisi elämänsä
vain päivän kerrallaan;
ei suunnittelisi liikaa.
Jos kalenteri onkin kahle.

Aika, ajankäsitys;
asiat joita nyt työstän.

Katu, jossa liikenne alkaa aamusta.
Naapuri lähtee töihin autollaan.
Lapset ylittävät ikkunani alla suojatien
matkalla tarhaan.
Postin jakeluauto.

Pieniä tartuntakohtia aikaan.

Nyt satunnainen auto.
Naapureita en juurikaan näe.
Peuroilla ei ole aikatauluja.

Kävely.

Viima puskee vasemmalle poskelleni.
Peltoaukean läpi kulkeva
tie tuntuu loputtomalta.
Vastaan kävelee vanhempi mies.
En tunne häntä.
Hän vaihtaa kanssani kuulumisia.
Se tuntuu hyvältä.
Askeleeni ovat jokseenkin painavia
jo puolessa matkassa.
Olen kokematon.
Unohtanut kävelyn.

Mitä enemmän jaksan kävellä,
sitä enemmän ajatukseni juoksevat.

Ei minulla ole hoppua
hankkia autoa.

Niin moni ajatus täytyy
vielä kävellä ulos.

Kiinni luonnossa

Aamu alkaa taivaanrannasta.

Tarkistan herättyäni ensimmäiseksi taivaarannan.
Iloitsen väreistä.
Ulos, kahvi ja kamera mukana.
En ole ennen kuvannut taivasta näin paljon.

Tänä aamuna näin myös kuusipeuran,
joka tietenkin säikähti minua,
enkä siis saanut kuvaa.
Niin sen ehkä kuuluikin tapahtua.
Olen vielä liian malttamaton.
Liian sykkeessä kiinni.

Etsin.
Etsin jotain ympäriltäni.
Jotain itsestäni.
Haluan kuulla oman ääneni.

Ostin ennen muuttoani Ikeasta pieniä,
valkoisia lyhtyjä. Miten naurettavaa,
että kuvittelin tuikkujen palavan niissä
suloisesti kalliolla.

Mereltä tuulee;
tarvitsen myrskylyhtyjä.

Lapio.
Sitä minulla ei vielä ole.
Päätin aloittaa polun tallaamisen;
ihan riittävä minulle.

Menin suihkuun.
Ja yhtäkkiä pihassani oli traktori.
Ei tarvitse tallata polkua,
palvelu pelaa.
Olen aina yhtä yllättänyt,
miten täällä pidetään toisista huolta.

~~~

Etsin edelleen rytmiäni.
Lienee sallittua,
enhän ole asunut täällä vielä kuukauttakaan.

Työn tekeminen saattaa kuivua
siihen, että huomaan tuijottavani ikkunasta ulos.
Uppoan maisemaan.
Haluaisin ulos.
Kävellä päämäärättömästi
vailla tunteja.

Etsin aikavyöhykettänikin.

Kuu

Muistin kuunvalossa
 lapsuuden kelkkaretket.

Tänään kävelin ensimmäistä
kertaa talleille.

Ei tullut mieleenkään
ajella Jopolla.
Räntä oli jäätynyt peiliksi.

Kello oli vähän yli neljä,
kun lähdin torpalta.
Kuu valaisi käsittämättömän hyvin.
Otsalamppu pysyi sammutettuna.

Muistelin lapsuuteni iltoja
Ruovedellä, kun teimme
kuulaina pakkasiltoina
kelkkaretkiä koko perhe.
Siitä on jo aika kauan.
Sen jälkeen en ole ollut
näin lähellä kuuta.

Ainakaan asunut kuun alla.

Käveleminenkin on täällä erilaista.
Olen hiukan huolissani
turvallisuudestani pimeillä tienpientareilla.
Heijastinliivi, tietenkin.
Mutta sain tänään hyvän vinkin
heilutella ajoradan puoleisessa
kädessä taskulamppua.

~~~

Tänään pihassani oli myös
käynyt joku nelijalkainen.
Raivostuttaa, kun en tunne jälkiä.

Lähetin kuvan jäljistä isälleni.
Koira tai supikoira.
Täytyy tutkia netistä supikoiran
käyttäytymistä.

Kissoja en aio pitää täällä ulkona ilman vartiointia.

Lähempänä

Lähempänä luontoa.

Kliseinen sanonta sinänsä.
Mutta täällä todempaa.

Kun luonnon valot sammuvat,
sammun minäkin.

Haen unirytmiäni aivan uudelleen.
Yritän valvoa edes iltakymmeneen.
Kissat herättävät yhä aiemmin.
Otan siis päiväunet; ja olen entistä sekaisemmin.

Valon määrä on kuitenkin täällä erilainen.
Päiväni alkavat rytmittyä sen mukaan.

~~~

Vapaus.
Kuin olisin vapaampi täällä.
Vapaampi mistä?

Polkiessani kylätiellä,
kun tuuli puskee poskilleni
ja huojuttaa Jopoa;
tekee mieli laulaa.

Kyllähän siinä hiki tulee,
ja tarkkana täytyy
olla liukkauden suhteen.
Mutta ainakaan kaikki
ei ole itsestäänselvää.

Ironista tämä vapauden tunne.
Eilinen lumimyräkkä lähinnä
vangitsi minut torppaan.

Mutta tämä on pesä.

Mitä tapahtuu honeymoon´in jälkeen

Epätodellinen vai todellinen aika, Honeymoon.

Joku ystävistäni mainitsi, että
taidan elää honeymoonia
suhteessa asumiseeni täällä.
Jäin miettimään.
Tavallaan kaikki on vielä
kovin epätodellista, eikä
arki ole vielä tavoittanut minua.

Asettuminen näin erilaiseen ympäristöön
saa puolestani tapahtua ihan rauhassa.
Sanon kiireelle hyvästit.

Opettelen asiat pala kerrallaan.

Ei ainoastaan käsitykseni ajasta,
vaan suhtautumiseni aikaan on muuttunut.

Olen kiinni hetkissä syvemmin.
Keskityn.

Rauha ympärilläni tarttuu minuun.