Toinen aamu Deijassa aukesi tänään.
Nukun täällä paremmin kuin pitkään aikaan.
Saavuin tänne lauantaina illansuussa.
Kun muuttoporukan lähdettyä istuin keittiön pöydän ääreen ystäväni kanssa, iso onnentunne valtasi minut.
Se tunne jatkuu, jopa kasvaa koko ajan.
On joulukuu, eikä ikkunasta todellakaan näy kaunista lumenpeittämää maisemaa.
Mutta mitä sillä väliä on, maisema on minusta kaunis kuraisenakin.
Eilen oivalsin tuulen pauhutessa nurkissa, että täältä voi todellakin katketa sähkötkin.
Yhtenä läksiäislahjoistani Kumpulasta sain otsa- ja taskulampun. Mihin ihmeessä pakkasin ne? Missä patterit ovat?
Sytytin varmuuden vuoksi kynttilöitä, etten jäisi totaalipimeyteen. Etsin tuntikausia, lopulta löysin.
ja sitten huomasinkin, että kuistin ikkunalla on toimiva taskulamppu ihan vakiona; niin täällä.
Kuulen vielä ääniä, luulen autojen ajavan ohitse. Mutta se onkin tuuli. Kahden päivän aikana ohi on todellakin ajanut vain yksi auto, ja sekin meni pellolle. Lähinnä kai heinäpaaleja noutamaan.
En saa kolmos-, nelos- enkä SubTv-kanavia näkymäään. En edes yritä. Mitä väliä niillä on. Eihän minua edes huvita katsoa televisiota täällä.
Eilen illalla fiksasin mokkulani käyttöön. Onnistui! Se tuntui valtavan hienolta; back to basics, so to say.
Ja Facebook on kyllä hyvä asia. Saa olla sosiaalinen, jos on tarvis. Vaikka verkkareissa.
Kohta kävelen teippaamaan nimeni postilaatikkooni. Roskia en taida tänään viedä, sillä sain juuri kuulla, että roskikset ovat kilometrin päässä. No, onhan minulla Jopo;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti