Kaunis aamu.
Ensin aamukahvit tähtien alla ja
yllätyksenä näin tähdenlennon.
On ehkä lapsellista,
mutta se sai minut onnelliseksi.
Kun aurinko hymyili,
sain kaksi kissaa kanssani ulos.
Vaikeampi niitä olikin sitten saada sisälle.
Kaatuneita puita viedään ikkunani ohitse.
Raivataan siellä täällä.
Minäkin raivaan.
Sähköttömyyden jäljiltä
kotini on täynnä tuhkaisia
kissantassunjälkiä.
Onpa ihanaa, kun imuri saa virtaa.
Nyt olen viisaampi.
Asettelen jopa polttopuut säkeistä
puulaatikkoon lähelle uunia.
Mietin, uskallanko tyhjentää vesikanisterin.
Isoin huoleni on nettiyhteys.
Poljin talleille.
Erään talon pihassa seisoi mies,
pysähtyi niille jalansijoileen,
tuijotti minua.
Heilutin iloisesti hänelle,
hän takaisin.
Ei täällä moni hullu jopoile.
Talleilla paaluja kännykkään löytyi.
Olin se hankala asiakas ja
soitin Soneralle.
Linkkimastoni oli palanut;
lupasivat korjautuvan tämän vuoden
loppuun mennessä.
Eli sähköttä, vedettä melkein pärjään.
Mutta vaikeinta on nettiyhteyden puuttuminen,
puheluiden mahdottomuus.
Olen kyllästynyt kiipeämään kallioille
saadakseni yhteyden.
Ja sekin pätkii.
Iltapäivään mennessä olin jo psyykannut
itseäni, että pärjään ilman.
Mutta voi sitä onnentunnetta,
kun yhtäkkiä illansuussa
paalut puhelimessani kasvoivat.
Oikein hävettää.
Kiitos Sonera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti