Jälkiä lumessa & ääniä

Pienten tyttöjen jalanjäljet
lauantailta näkyvät vielä pihallani.

Juoksemista kallioille ja takaisin;
katselen noita jälkiä vieläkin nyt
maanantaina.
Ne tekevät minut iloiseksi.

Jälkiä.
Tutkin jälkiä päivittäin.
Viime yönä jänis oli käynyt nurkilla.
Toissa yönä yksinäinen peura.

Haluan oppia tunnistamaan kaikki jäljet.

Omani tekivät eilen outoja,
kun vedin perässäni Ikean sinistä kassia.
Se oli täynnä polttopuita.

Viime viikolla tein pienen polun.
Umpihangessa tarvoin merenrantaan.
Hiljaista. Kaunista.
Vahvaa.
Pysähtyneet ajatukseni töiden ääreltä,
lähtivät käyntiin lihasvoimalla.

Olen koukussa kauneuteen ympärilläni.
Vai olenko koukussa kauneuteen,
jota minulla on aikaa katsella...

~~~~

Ei ystäväni, en muuttanut
tänne hevosten tähden.
Kysymys, jonka kuulin viime viikolla;
vastaan siihen nyt.
Lue näitä rivejä.

Hengitän täällä isommin.
Tämä on aika,
jonka tarvitsen.
Aika, jota en tiennyt tarvitsevani.
Aika, jonka pituutta en tiedä.

JOS. Jos jokin täällä

on mutkikkaampaa.

Se on sosiaalisuus.

Kun on tottunut huutelemaan

päivittäiset kuulemiset naapureille

ikkunasta;

ei välttämättä tiedä,

miten saman voi tehdä,

jos ystävä asuu kymmenen

kilometrin päässä,

toisella puolella pitäjää.

Olen varovainen.

Suojelen omaa aikaani,

omaa pesääni.

Olen varovainen,

kunnioitan aikaasi,

sinun pesääsi.

Peurat tulevat iltaisin

sinisellä hetkellä.

Ne pelkäävät minua, vielä.

Sinä, ystäväni, joka kysyit,

pelkäänkö täällä. 

Ei, en pelkää.

Kuuntelen yöllä pihassani tähtiä,

 ja jos oikein pinnistän näen peurat.