Lunta tuulee vaakatasossa.
Juuri nyt tänne ei pääse;
eikä täältä pois.
Uunissa rapisevat
puut, kun tuli
niitä kutittaa.
Kissat kuorsaavat keossa.
Eikä minulla ole
kiire minnekään.
Pakkaset kävivät kylässä.
Kaupunkiminä olisi ollut sisällä.
Torppaminä lisää vaatekerroksia,
ja suuntaa ulos.
Joka päivä.
Olen koukussa ulkoilmaan.
Vahvistun.
En karppaa, en vältä lihansyöntiä.
Harjoittelen tekemään
herkkuja puuhellalla.
Torppaminäni syö enemmän
kuin kaupunkiminäni.
Tänään söin elämäni ensimmäistä
kertaa *korvpanna*-annoksen,
ja se oli lähes taivaallista.
Muutaman päivän päästä
olen asunut tässä torpassa
kaksi kuukautta.
Lyhyt, mutta pitkä aika.
Piirsin ison janan
aikajaksoilleni elämässäni,
kun muutin tänne.
Kuin olisin aloittanut
nollasta jälleen.
Aikajanani onkin
puhtaan valkoinen.
Ei merkintöjä täysi.
~~~
Luulin eläväni täällä
lähes retriitissä.
Ainakin alkuun.
Päiväni kuitenkin
täyttyvät enemmän kuin
kaupunkipäiväni.
Mutta niskassani
ei hengitä kiire.
Kuuntelen ja tunnustelen.
En ehkä enää muuta kaupunkiin takaisin.
Juuri nyt.
Hengitän täysillä.
Lakaisen lumet ulko-oven edestä.
antaa vaan tuulla lisää.
Lakaisen sitten uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti