Kiuru heter lärka ja tanssiminenkin on tärkeää

Herkuttelen elämän kakulla.

Sitä ei kai saisi sanoa ääneen.
Että on onnellinen.
Sanon sen silti.

Kun kura pärskiintyy jalkoihin pyöräillessä,
pesen sen lumella pois ennekuin astun bussiin.
Naurattaa, vähiin käyvät hienostelut.

Bussissa löydän heinänkorren kaulahuivistani.

~~~

Kaikkialla veden ääniä.
Torpan rinteeltä lumi lorisee ojaan.
Jos tekisin kaarnaveneen, mihin se matkaisi.

Ensimmäiset kukat etelärinteellä,
kiljun ääneen.
Siistin niiden ympäriltä roskat pois.
Tervetuloa turvallisesti kasvamaan.

Kevään vahvuus tarttuu.

Olen keskellä kahta kieltä.
Vaiheessa, jossa uusia sanoja muistuu mieleen;
vanhoja hetkeksi unohtuu.
Tästä ajasta tuli kuin tulikin kielikylpy.

Kun naapurin isäntä kertoi, että
´lärkarna har kommit´,
en ymmärtänyt.
Otin selvää.
Ylpeänä esittelin sitten sanan ´kiuru´.

Ystäväni veivät minut tanssimaan.
Suuri halli ja satoja ihmisiä.
Aivan vieras kulttuuriyhteisö minulle.

Mutta minähän viihdyn täällä!

Iloisia ihmisiä, mukavaa seuraa.
Ei rähinöintiä, ei humalaisia.

Tanssin.
Nautin.

Yöllä hymyilen tähdille,
kun palaan torpalle.

Ostin haravan.
Rapsutan sillä loputkin keväästä esiin.

Pidän kiinni tästä onnestani.