Opettelen ratsastamaan.
Minimoimaan viestintääni hevoselle.
Selkeitä käskyjä ja pidätteitä.
Ei hosumista.
Kuuntelemaan hevosta.
Opettelen onnea.
Löytämään pienimmätkin hyvänolon pisteet.
Näkemään kaunista, en kävelemään sen ohi.
Pysähtymään hetkeen, en juoksemaan ohi.
Uusi tilaisuus. Alku.
Olen nollapisteessä,
vapaana muuttamaan kaiken.
Kuuntelen ympäristöäni,
kuuntelen itseäni.
Osaanko.
Näen lumen sulamisen läheltä.
Nojaan luontoon.
Askeleet ovat raskaat,
kun tuuli pyryttää lunta niitä vastaan.
Peltoaukealla viima piiskaa kasvojani.
Menen sen kaiken läpi.
Perillä on voittanut olo.
Kuin palkinnoksi
tulee aurinko.
Piirtää kaikkialle kuvia.
Kaikki on uutta.
Vanha tuntuu kaukaiselta.
Olen välitilassa.
Niin paljon kauniita ihmisiä,
joita en ennen tuntenut.
Osallistuin jooga-tapahtumaan.
Sain muistutuksen siitä,
miten hyvä on hengittää.
Hengittää syvältä ja syvään.
Tuntea syvästi.
Kokea syvältä.
Nähdä enemmän.
Pysähtyä tuntemaan elämä.
Illalla seisoin pihakalliollani.
Taivas oli kaari ympärilläni.
Hengitin tähtiä.
Niin kauniita kuvia ja ajatuksia! En edes ole koskaan "ymmärtänyt" runoutta, mutta tämähän on juuri sitä, parhaimmillaan. Mulla meni ihan kylmät väreet iholla, hyvässä mielessä ;) Onnesta ajattelen, että se pakenee kun sitä yrittää tavoitella, mutta kun pysähtyy pienten hyvien ja kauniiden asioiden äärellä, se on siinä. Joskus ihan pakahduttavuuteen asti täyttä onnea. Olet tainnut löytää niitä hetkiä paljon.
VastaaPoista