Istun auringossa torpan eteläseinustalla.
Villatakki, kaulahuivi, pipo ja huopa.
Silti istun.
En laske vällyjen määrää.
Tärkeintä on se hellyys,
jolla aurinko paistaa.
Lintujen orkesterin instrumentit lisääntyvät.
Kuka kukin on, onko sillä väliä.
Ne lentävät toisinaan niin alhaalla ylitseni,
että vaistomaisesti taivun alaspäin.
Naurahdan,
tämä ei ole Hitchcockin Linnut.
Neljä kuukautta.
Kovin lyhyt aika.
Niin pitkä aika.
Kotini on täällä,
tässä ja nyt.
Onneni.
Hymyilen paljon.
Torpalla tuulee melkein aina.
Seison pihakallioilla ja hengitän
tuulta vasten.
En nojaa siihen,
omat jalkani kannattavat täysillä.
Tuuli koskettaa minua,
olen taas hivenen vahvempi.
Naapurin vene pellolla,
lupaus kesästä.
Löysin rannasta uuden kolon.
Jokin meren tuoksussa saa
minut levolliseksi.
Haluan ulapalle.
Puutarhani on minulle salattu.
Tämä kevät on kohtaamisia täynnä.
Uusia ja uusia kasveja,
tervehdin niitä ilolla.
~~~
Perhoset valtasivat pihani.
Kun aurinko sallii,
niitä on kaikkialla.
Tekee mieleni tanssia.
Tästä kaikesta tulee kesäni.
Kädestäni pidetään kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti